Saimaa, Susanna Leppänen, Laura & SH
Kukonhiekan Huvikeskus
Esittely:
Hurmoksellisena livebändinä tunnetun ja huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä.
Lavalla kuullaan myös Susanna Leppästä, omaäänistä tarinankertojaa, jonka nopeasti koukuttavat kappaleet karttavat kliseitä, ja hän nostaa sanoituksissaan viekoittelevan hassuttelevalla otteella ikäviäkin asioita eteen niin, että kuulija ei edes huomaa minkälaiseen teatteriin on tullut vedetyksi mukaan: kullatut vankkurit vaihtuvat tyhjyyttään kaikuviksi saleiksi, matka joutuu liesituulettimelta saunan taakse, rautateiltä tähtitaivaalle.
Illan kruunaa bilebändi Laura & The Superheroes, joka ei takerru monen suomalaisen bilebändin tavoin yhteen iskevään poprock-poljentoon, vaan on hakenut settiinsä rytmistä monipuolisuutta ja sielukkuutta useasta mustan musan genrestä. Oli biisi sitten rockia, poppia, soulia, funkia, bluesia tai vaikka jazzia, niin tämän bändin meininki on aitoa ja mukaansatempaavaa!
Avustaja pääsee samalla lipulla avustettavan kanssa sisään.






