Time: 0.0010 Seconds\n

YONA - UNI JOHON HERÄÄN -KIERTUE

Kotkan konserttitalo

YONA - UNI JOHON HERÄÄN -KIERTUE
Kohteen nimi: YONA - UNI JOHON HERÄÄN -KIERTUE
Osoite: Keskuskatu 33, 48100 Kotka
Tapahtuma-aika:
28.10.2022 - 28.10.2022

Katso kartta isompana

Esittely:

Yonan Uni johon herään -kiertue

Laulaja-lauluntekijä Yona julkaisi uuden “Uni johon herään” -albuminsa maaliskuussa. Keikkatauolta palaava artisti suuntaa yhtyeensä kanssa levyjulkkarikiertueelle loppuvuodesta 2021.

Pitkän linjan valovoimainen laulaja ja lauluntekijä Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Yhteensä kahdeksan studioalbumia julkaissut ja lukuisten muiden artistien levyillä vieraillut kameleonttimainen artisti leikittelee taidokkaasti musiikin ja lyriikan eri genreillä luoden ajatonta, eklektistä poptaidetta.

Dynaamisista live-esiintymisistä tunnettu Yona laulaa taidokkaan bändinsä kanssa vapautuneesti ja hetkessä eläen. Yhdessä Tapiola Sinfoniettan kanssa toteutettu sykähdyttävä uusi albumi ’Uni johon herään’ ja Yonan aiempien monipuolisten levyjen materiaali soi yhtyeen käsissä soljuvana, voimallisena ja alati muuttuvana virtana, joka vetää kuulijansa mukaan ja saa hetkeksi kaiken muun katoamaan.

Yona (oik. Johanna Rasmus) julkaisi debyyttialbuminsa ’Pilvet liikkuu, minä en’ vuonna vuonna 2010, mikä toi hänelle Vuoden tulokkaan Emma-palkinnon. Uusin albumi ’Uni johon herään’ ilmestyi maaliskuussa 2021.

Yona – laulu
Juho Kanervo – sello
Antti Kujanpää – koskettimet
Juhani Gröönroos – kitarat
Antti Kivimäki – basso
Tuomas Timonen – rummut
Jaakko Peltonen – valot
Paavo Malmberg – äänet

Muokattu: 28.10.2022