Time: 0.0027 Seconds\n

SIBELIUSTALON PIKKUJOULUBILEET

Sibeliustalo, Metsähalli

SIBELIUSTALON PIKKUJOULUBILEET
Kohteen nimi: SIBELIUSTALON PIKKUJOULUBILEET
Osoite: Ankkurikatu 7, 15140 Lahti
Tapahtuma-aika:
27.11.2021 - 27.11.2021

Katso kartta isompana

Esittely:

Kaupungin komeimmat pikkujoulubileet bailataan jälleen Sibeliustalon upeassa Metsähallissa lauantaina 27. marraskuuta 2021! Lavalle nousevat persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan tunnettu Ellinoora ja suomirapin hymyilevin legenda Elastinen.

Viime marraskuussa julkaistulla Dinosauruksii-hitillään tänä keväänä kahdeksan viikon ajan radiolistaa dominoinut Ellinoora julkaisi toukokuussa uuden Meille käy hyvin -kappaleen, joka on myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän kolmannen albumin toinen single. Ellinoora on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia hittejä kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän feat. eetu.

Elastinen on artisti, tuottaja ja yrittäjä, sekä yksi Rähinä Records -levy-yhtiön perustajajäsenistä. Fintelligens-duossa uransa aloittanut, sekä myös Profeetat-kokoonpanossakin vuosina 2016-2017 vaikuttanut räppäri on julkaissut viisi sooloalbumia. Uusin platina-albumi Uusia Muistoi julkaistiin marraskuussa 2020 ja sisältää tuplaplatina-hitit Supervoimii ja Epäröimättä hetkeekään (feat. Jenni Vartiainen), joista jälkimmäinen on kaikkien aikojen menestynein suomirap-kappale radiossa.

Bileilta on K-18. Ei istumapaikkoja.

Aikataulu
19:00 Show & Dinner -ruokailut
20:00 Peruslipulla sisään
21:00 Ellinoora
23:00 Elastinen

Show & Dinner -paketti kruunaa illan!
Täydelliseen pikkujouluun kuuluvat tietysti hyvät ruoat ja juomat! Kokoa oma poppoosi, työporukka, yritysvieraat tai kaverit ja valitse sopivin vaihtoehto kolmesta eri paketista sekä varaa paikkasi vuoden pikkujoulubileisiin! Ruokailut alkavat klo 19 ja bileet Metsähallissa klo 20.

Anna soida -paketti (96,50 € / hlö)
Sisältää konserttilipun, buffet-kattauksen (Chef's table) Puusepän Salissa ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä Lippupisteen myyntipisteissä ja verkkokaupassa.

Aatelisii -paketti (111,50 € / hlö)
Sisältää konserttilipun, buffet-kattauksen (Chef's table) omassa tilassa (Haapa, Kuusi, Saunakabinetti) ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä, varaukset Sibeliustalon ravintolan myyntipalvelusta: 020 7624864, ravintolat@sibeliustalo.fi. Ryhmän minimikoko 20 hlöä.

Supervoimii -paketti (145,50 € / hlö)
Sisältää konserttilipun, ruokailun (pöytiintarjoiltu menu) omassa tilassa (Honka, Pihlaja, Koivu) ja naulakkomaksun. Myynnissä rajoitettu määrä, varaukset Sibeliustalon ravintolan myyntipalvelusta: 020 7624864, ravintolat@sibeliustalo.fi. Ryhmän minimikoko 10 hlöä.

Chef's table -menu
Vihersalaattia, juureslastuja ja puolukkavinegretteä (M,G,VEG)
Päijät-hämäläistä caesarsalaattia, Jukolan cheddaria ja ruislastuja (L)
Pähkinäistä munajuustosalaattia (L,G)
Omena-kvinoasalaattia (M,G,VEG)
Suolakurkkua ja hunajaa (M,G)
Paahdettua punajuurta, kurpitsansiemeniä ja vuohenjuustoa (L,G)
Inkiväärilohta & korianterivinegretteä (M,G)
Sibeliustalon porkkanaleipää ja ruskistettua vaahdotettua voita
~~~~~
Ylikypsää naudan etuselkää ja savu-punaviinikastiketta (M,G)
Havuöljyllä maustettuja grilliperunoita (M,G,VEG)
Punajuuriohrattoa ja savustettua tofua (L)
Kaskijuureksia (M,G,VEG)
~~~~~
Suolakinuski pannacottaa (L,G)


Supervoimii-menu pöytiintarjoiltuna
Kylmäsavustettua haukea, loimutettua tervalohta, talviomenaa, pikkeli kurkkua ja savusmetanaa (L,G)
~~~~~
Lakritsilla glaseerattua poron entrecoteeta, punajuurta, palsternakkaa ja paistettuja siitakesieniä (L,G)
~~~~~
Linnunlaulu valkohomejuustoa, jaloviinassa haudutettua sipulia, mallas-porkkanaa ja siemennäkkäriä (L)
~~~~~
Suklaata, kirsikkaa ja kardemummajäätelöä (M,G,VEG)

Muokattu: 01.07.2021